LEHDISTÖTIEDOTE 12.10.2007

Luontoympäristöjä tarvitaan luomaan hyvinvointia

Tutkijat kirjoittaisivat ihmisille ”mielipaikkareseptejä”

Kalevi Korpela ja Liisa Tyrväinen esittelevät tutkimuksen tuloksia lehdistötilaisuudessa ma 22.10.-07 klo 12,00-13,00 Treen yliopiston psykologian laitoksen luentosalissa 4013; Linna -rakennus, Kalevantie 5, 4. krs.

Laajat tutkimukset Alankomaista ja Japanista osoittavat, että mitä enemmän asuinalueella on viheralueita, sitä parempaa on koettu terveys ja sitä pienempää on kuolleisuus. Siitä, miten viherympäristö saa aikaan näitä hyvinvointivaikutuksia, tiedetään vielä vähän. Suomen Akatemian rahoittamasta hankkeesta ”Kaupungin viheralueet ja ihmisten hyvinvointi” (no 211031) on saatu asiaa selvittäviä, kansainvälisestikin uusia tutkimustuloksia.

Tutkimuksessa kerättiin loka-marraskuussa 2005 edustava kyselytutkimusaineisto (1273 vastaajaa) 15-75-vuotiailta, suomenkielisiltä tamperelaisilta ja helsinkiläisiltä. Kysely toistettiin suppeampana (427 vastaaja) elokuussa 2006. Syyskuussa 2006 toteutettiin kenttäkokeena päiväkirjatutkimus (101 vastaajaa), jossa vastaajat viiden päivän ajan kertoivat kodin ulkopuolelle suuntautuneista paikkakäynneistä ja täyttivät päivittäin terveyspäiväkirjan.

1. Pääkyselyn vastaajista 96 % löysi elinympäristöstään mielipaikan. Vain 6 % valitsi mielipaikakseen kaupunkikeskustan sisä- tai ulkotilat. Helsinkiläisten ja tamperelaisten mielipaikat löytyivät useimmiten laajahkoilta metsä- tai virkistysalueilta (54% vastaajista), puistoista (23%) tai ranta-alueilta (17%). Kysyttäessä luonto- ja kaupunkiympäristön tärkeyttä ylipäänsä, vain 5% osoittautui ”aidoiksi urbaaneiksi”, joille luonnon merkitys oli hyvin vähäinen. Luonto on tärkeä siis nykyajan suomalaisillekin.

2. Mielipaikka ei ole hetken mielijohde. Kysyttäessä mielipaikkaa uudelleen 10 kk:n kuluttua 64% vastaajista ilmoitti saman paikkatyypin kuin aiemmin. Mielipaikan muutoksia kaupunkikeskustan paikasta luontopaikkaan oli enemmän kuin toisinpäin. Muutokset eivät selittyneet asuinpaikan muutoksista.

3. Kyselyssä selvitettiin mielipaikkoihin liittyvää elpymistä eli kokemuksia rentoutumisesta ja rauhoittumisesta, keskittymiskyvyn elpymisestä ja ajatusten selkiintymisestä. Elpymiskokemukset mieluisissa luontoympäristöissä olivat selvästi vahvempia kuin mieluisissa kaupunkiympäristöissä. Luontoympäristöjen välilläkin oli elvyttävyyseroja. Kaikkein vahvinta elpyminen oli laajahkoilla metsä- tai virkistysalueilla ja ranta-alueilla. Heikoimmat elpymiskokemukset saatiin kaupunkimielipaikoissa. Puistot koettiin vain vähän kaupunkimielipaikkoja elvyttävämpinä.

4. Luontomielipaikassa elpymiseen vaikuttavat muutkin tekijät kuin paikka sinänsä. Näistä vaikuttavista tekijöistä ei aiemmin ole ollut juurikaan tietoa. Nyt saatiin selville 10 keskeistä elpymisen voimakkuutta selittävää asiaa. Nämä ovat mielipaikassa käymisen useus ja kesto, luontosuuntautuneisuus, ilot ihmissuhteista, luontoharrastukset, luonnon tärkeys lapsuudessa ja nuoruudessa, työ- ja rahahuolet, tyytyväisyys elämään ja se käykö mielipaikassa yksin vai seurassa. Elpymiskokemusten erot eri paikoissa (kts. ed. kohta 3) olivat selviä, vaikka nämä elpymiseen vaikuttavat muut tekijät oli tilastollisesti vakioitu.

5. Kokeellisessa päiväkirjatutkimuksessa muodostettiin ryhmä, joka kävi mielipaikassa päivittäin viiden päivän ajan. Toinen ryhmä ei käynyt mielipaikassa juuri lainkaan ja kontrolliryhmälle ei annettu paikkakäynneistä mitään erityisohjeita. Koe osoitti, että lisäämällä mielipaikassa käyntejä voidaan elpymiskokemuksien voimakkuutta lisätä erittäin selvästi.

Mielipaikkakäynnit, erityisesti luontoympäristössä, voisikin ymmärtää uudeksi hyvinvoinnin edistämiskeinoksi. Tutkijat ehdottavat, että ”liikuntareseptejä” täydentämään alettaisiin kirjoittaa ”mielipaikkareseptejä”. Tällaista voitaisiin kokeilla terveydenhuollossa ja liikuntaneuvonnassa. Mielipaikassa käyminen voisi muodostua myös kansanhuviksi, kun asian merkitys tuotaisiin laajemmin julkisuuteen. Esimerkiksi Britanniassa viherympäristön merkitys terveydenhuollon kulujen vähentäjänä on arvioitu tarkkaan rahallisesti ja viherympäristöjen kehittämiseen terveyden näkökulmasta on käytetty suuria rahasummia (ns. health walk). Viherympäristöihin kustannustehokkaana hyvinvoinnin ylläpitäjänä on kiinnitetty hiljan huomiota Suomessakin (HS 4.9.2007: Sulander, Holopainen).

Kaupungistumisen myötä metsien virkistys-ja maisema hyödyt ovat tulleet ihmisille yhä tärkeämmiksi. Kun aiemmin luonnosta saatiin hyvinvointia ennen kaikkea taloudellisen hyödyntämisen kautta, nykyisin luonnon merkitys korostuu henkisen hyvinvoinnin ja stressistä palautumisen lähteenä.

6. Tulosten mukaan luonnossa oleskelu vaikuttaa myönteisesti ihmisen kokemaan psyykkiseen terveyteen. Luonnon käyttö vaikuttaa mielialaan lisäämällä positiivisia ja vähentämällä negatiivisia tuntemuksia. Myönteiset tuntemukset lisääntyvät niin vapaa-aikaan kuin opiskeluun ja työhön liittyvän luonnonkäytön myötä. Vaikutukset ovat selkeästi havaittavissa, kun lähiviheralueita käytetään vuositasolla yli viisi tuntia kuukaudessa tai kun kaupungin ulkopuolisilla luontokohteilla vieraillaan 2–3 kertaa kuukaudessa. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös Ruotsissa ja Tanskassa

7. Usein luonnonvaraisilla viheralueilla ja metsissä sijaitsevilla laajoilla ulkoliikunta-alueilla koetaan elpymistä voimakkaammin kuin mielipaikaksi mainituissa puistoissa ja kaupunkikeskustojen ulkotiloissa. Suurin osa kyselyyn vastanneista pitää luontoa tärkeänä asuinympäristön laatutekijänä, eikä kaupunkiviheralueiden laatu vastaa kaikkien asukasryhmien tarpeita. Mitä heikommin lähiviheralueet tyydyttävät luontoon liittyviä tarpeita, sitä enemmän halutaan käyttää kaupungin ulkopuolisia luontokohteita ja lähteä luontomatkalle.

8. Tutkimuksessa selvitettiin myös luonnon- ja rakennetun ympäristön suhteellista tärkeyttä asukkaille Vajaa puolet vastaajista (48 %) koki luonnon hyvin vetovoimaisena. Sen sijaan noin kolmannes asukkaista (35 %) piti kaupunkiympäristöä vetovoimaisempana. Asukasluokittelun mukaan Helsingissä ja Tampereella on urbanisoituneita kaupunkilaisia, joille luonnolla ei ole enää juurikaan merkitystä, vielä sangen vähän, vain 5%. Tavallisia luontoihmisiä ja aitoja luontoihmisiä, joille luonnon merkitys oli selvästi kaupunkiympäristöä tärkeämpi oli yhteensä 40%. Nykyiset kaupunkilaisten ovat sopeutuneet rakennettuun ympäristöön eri tavoin. Osa asukkaista on sopeutunut rakennettuun ympäristöön hyvin. Tällaisia urbanisoituneita kaupunkilaisia on kuitenkin vielä vähän. Urbaaniin asuinympäristöön ainakin jossain mielessä sopeutumattomia, luontoa asuinympäristössä arvostavia asukkaita on puolestaan selvästi enemmän.

Julkaisu: Tyrväinen, L., Silvennoinen, H., Korpela, K. & Ylén, M. (2007). Luonnon merkitys kaupunkilaisille ja vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin. Teoksessa Tyrväinen, L. & Tuulentie, S. (toim.) Luontomatkailu, metsät ja hyvinvointi. Metlan työraportteja / Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 52. 227 s. ISBN 978-951-40-2045-2 (PDF). Saatavissa:  http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2007/mwp052.htm.

Tutkimus on toteutettu Tampereen yliopiston psykologian laitoksen ja Metsäntutkimuslaitoksen kanssa vuosina 2005-2007. Hankkeen vastuullinen johtaja on ympäristöpsykologian dosentti Kalevi Korpela TaY:sta (puh. 03-3551 6579; kalevi.korpela@uta.fi) ja vastuuhenkilö METLAssa on professori Liisa Tyrväinen (puh. 050-391 4553 tai 010211 4553; liisa.tyrvainen@metla.fi; http://www.metla.fi/hanke/3295/index.htm). Hankkeen tutkijoina ovat toimineet mm. Matti Ylén (TaY) ja Harri Silvennoinen (JoY).